Autionkierto linssin läpi
Matkapäiväkirja #5. Viimeiset lomapäivät ennen opintojen alkua vietin lakkasuolla, veneen kyydissä, hierojan käsittelyssä sekä Tiilikan kansallispuistossa. Tänään pääset näkemään mun Tiilikan Autionkierron kokonaisuudessaan kameran linssin läpi ja tietenkin tekstin muodossa.
Loppumatonta suota, pitkospuita ja peilityyntä vedenpintaa Tiilikan kansallispuiston reittien varrella. Niistä sain nauttia reippaat kolme tuntia auringonpaisteen helliessä kasvoja. Pohjois-Karjalassa siis ollaan, Rautavaaran hulppeissa puitteissa.
Puisto sisältää lukuisia upeita kohteita eteläkärjen Sammakkotammelta aina pohjoispuolen Kosovon kämpälle asti, mutta nyt pääset seuraamaan mun matkaa Autionkierron ja Koirakiven merkeissä.
Jos kulkuyhteydet, sijainti tai kartat kiinnostavat, klikkaa tästä
Poikkeuksellinen kesä on tosiaan herättänyt suomalaiset hyödyntämään kotimaan retkeilymahdollisuuksia, sillä tavallisesti hiljainen Sammakkotammen parkkipaikka oli tupaten täynnä.
Tietä joutui antamaan usein etenkin pitkospuilla, ja sympaattisin vastaantulija oli energiaa puhkuva mäyräkoira, jolla oli ihkaoma ruokareppu selässä. Sillä karvatassulla oli tarmoa kerrakseen.
Edellispäivän kymmenen tunnin kalareissun kylmä tuuli (josta materiaalia tulossa myöhemmin seuraavassa blogitekstissä) raastoi vielä sen verran keuhkoja ja kurkunpäätä, että eteneminen oli mahdollisimman verkkaista poluilla sekä pitkospuilla.
Keskityin siis rauhassa suuntaamaan kamerani linssin kohti kiinnostavia luontokohteita.
Ensimmäisen mehutauon pidin oli Uiton kämpällä. Kurkku tuntui sikäli karhealta että mummilta lainaksi nakattu termospullo tyhjeni reipasta vauhtia ajan mittaa. Lämpimällä säällä kuuma viinimarjamehu ei ollutkaan hassumpi ratkaisu.
Uiton kämppä sijaitsee kansallispuiston eteläpäässä lähellä Tiilikkajärveä. Sitä on mahdollista vuokrata isommallekin porukalle, jos mieli tekee nukkua pehmeässä sängyssä telttapatjan sijaan.
Punaiseksi maalattujen rakennusten lomassa on käytettävissä juomakaivo sekä tietenkin nuotiopaikka pöytineen.
Suunta kämpältä jatkui Autionkierron opasteiden mukaisesti. Korpikuusikosta maisema avautui niittykukkulalle, jossa sauna, heinälato, navetta ja pääpirtti sujottivat sopuisasti lähellä toisiaan.
Ennen Autiotuvan tutkimusretkeä piipahdin Koirakiven rannalla, mutta väenpaljouden vuoksi jätin kameran ystävällisesti repun taskuun odottamaan väljempiä vesiä.
Takaisin maatilan pihapiirissä maha äänteli jo pakatun banaanin perään ja päätin jatkaa lopun matkaa ilman kenkiä. Välillä on hauskaa haastaa itsensä kokeilemaan eri juttuja eikä äkillinen päähänpisto ollut lopulta hullumpi ajatus.
Pihapiiriin kuvittelee lehmät, lampaat, hevoset, heinäseipäät... Koko sen aikainen maatilan arki muodostuu verkkokalvolle. Jokaisella käyntikerralla, on se vaan hieno tunne.
Aurinko leikitteli pilvien kanssa kun kuljin Autiontuvalta takaisin Uitonkämpälle. Autionkierto muodostaa muutaman kilometrin mittaisen ympyrälenkin, josta loppuosa on melkein kokonaan pitkospuita.
Paljasjaloin olin kuin eri ihminen, sillä jouduin etenemään varovasti tunnustellen jokaista maan ja puun muotoa, ennen kuin laskin koko painoni sen varaan.
Askeleisiin piti keskittyä ja juuri se piti hymyn huulilla. Vaellus ei ollut enää yksitoikkoista tarpomista vaan itsensä kuulostelua. Yksinkertaistettuna aivan parasta!
Autionkierrolla vastaan ei tullut muita kuin kaksi huumorilla veistettyä puu-ukkoa, sykkyrään kasvanut kuusi sekä useampi pelästynyt sisilisko. Fiilis oli ehdottomasti samaistuttava vasemmanpuoleiseen veistokseen.
Eväsleivät katosivat suuhun Uitonkämpän nuotiopaikalla höyryävän mehun kera. Siitä oli hyvä jatkaa kohti takaisin Sammakkotammen lähtöpaikkaa, ihan vain nautiskellen, kengät leväten edelleen repun pohjalla.
Matkaa kertyi mukavasti, ja seuraava suunta oli kohti ulkosaunaa sekä paistamaan edeltävän päivän haukisaalista Keyritty-järveltä. Siitä uistelureissusta kuitenkin vasta ensi kerralla.
Luontoäidille kiitos huikeista maisemista!
Kommentit
Lähetä kommentti