Karjatilalliset maaperän pelastajia

 

On kyseessä pihatto tai parsinavetta, keväinen kaava on kutakuinkin sama.

Joka keväiset askareet

Huhtikuinen, tuoreen mullan tuoksu nousee maasta sitä potkaistessa kumisaappailla. Lätäköiden reunat ritisevät aamun jääkertymästä. Auringon lämmön tuntee jo selkeästi ihoa vasten, ja fleeze-takin vetoketjua uskaltaa hieman avata. Tien laitamilta kumpuaa puolestaan hienosto koiran paskan käry, eikä pikkulintujen liverrystä saa millään loppumaan ennen pimeän laskeutumista.

Kevättalven hankiaishiihdot muodostuvat mahdottomiksi, kun lumen sijasta pelloilla kumpuaa syksyllä vedetty kynnös. Traktoreita aletaan huoltaa ja muokkauskalustoa rasvailemaan. Toukotöihin ryhdytään heti pellon pinnan kuivuttua riittävästi. Metsätöistä siirrytään selkeästi kotipihan työrupeamaan.

Maatalossa toukokuussa puksutetaan jo täyttä häkää: kynnetään, äestetään, kylvetään… välissä remontoidaan viidesti, ja taas mennään. Isännät painivat siemensäkkien kanssa, emännät varmistavat nälkäisille ruoan ja kahvit työmaan reunaan. Lapset istuvat iästään riippuen traktorin apukuskin tai koulun penkillä.

 

Karjatalous

Lehmät lypsetään aamuin illoin, siemennetään kiima-aikaan, poi’itetaan vasikat, sekä kolataan märehtijöiden luomaa ehtaa lantalaan. Lehmävasikat jäävät taloon, sonnipojat ilmoitetaan välitykseen tai siitossonneiksi. Mammojen maito päätyy tankkiin ja kuluttajan ruokapöytään.

Paska tuntuu taas olevan yhteiskunnassamme suurempikin ongelma. Rehu / nurmi jota pellolle kylvämme, päätyy rehunteossa joko happamaksi säilörehuksi tai pöyhittynä kuivaheinäksi. Jälkimmäinen kelpaa loistavasti nautaeläinten lisäksi myös hevosille, kanille ja muille marsuille.

Se vaatii kasvaakseen ravinteita, joita ne sato saa luonnostaan lehmän lannasta. Lypsykarjatilalla keinotekoisesti tuotettua apulantaa käytetään vain niillä aloilla joihin ehta tavara ei riitä. Nurmi kasvaa, sitä syötetään lehmille. Lypsykarjan ravintoa ei tarvitse kuljettaa kymmeniä tai satoja kilometrejä navettaan, vaan rehu tuotetaan lähes omalta takapihalta.

Apulanta eli keinolannoite puolestaan matkaa päämääräänsä pyörien päällä muodostaen päästöjä teollisuuden tuotantolinjalla, sekä kuljetusfirmojen mailimittareissa. Se on myrkkyä, jota ei voi sorkkia paljain käsin ilman ihon pinnan voimakasta ärtymistä.

Samalla kun pieniä lypsytiloja ajetaan alas maidon liian pienellä tuottajahinnalla, jatkavat viljatilat (ilman karjaa) joutuvat turvautumaan kokonaan apulantaan turvatakseen runsaan sadon.

Pientilallisten alasajo

Maitotilallisen palkka on yksinkertaisesti niin alhainen, ettei sillä voi ylläpitää toimintaa menemättä taloudellisesti miinukselle.

Kaupat puolestaan ottavat suomalaisen tuotteen rinnalle ulkomaalaista olettaen, että ne olisivat verrannollisia keskenään. Suomen laki ei salli lihassaan olevan antibiootteja, tuotteen kasvatusolosuhteet tulee olla puhtaat ja inhimilliset.

Ulkomailta tulevan lihan elinkaaren ”puhtautta” ei voida taata. Eläimille syötetään säännöllisesti antibiootteja jotteivat taudit tarttuisi. Ongelmana ovat bakteerit jotka ovat tulleet immuuneiksi näille rokotteille. Tämä tuote löytyy kaupasta halvimman hintalapun kera. Mitä tekee kuluttaja? Valitsee tietenkin sen tuotteen josta hän säästää eniten.

Kotimaamme omavaraistaloutta ajetaan alas. Kauppa syyttää teollisuutta, vaikka todellisuudessa hinnan määrittävät tällä hetkellä suurimmat liikkeet: S- ja K-ketjut. Tukemalla kaupan omia merkkejä (Pirkka / Kotimainen …) suomalainen maidon- tai lihantuottaja jää kakkoseksi kovassa kilpailussa.

Yhteenveto

Suomi. Valtiomme tehtävä on pitää kiinni kotimaisuudesta. Siihen kuuluvat kotimaassa valmistetut tuotteet: ruoka sekä juoma. Viljelijöillä kuuluu olla oikeus toteuttaa elinkeinoaan, mutta tällä maan menolla se ei toteudu.

Valtion maksamat tuet eivät auta pyörittämään pieniä lypsykarjatiloja, vaan vuosien kituuttelun jälkeen ne lopettavat yksi kerrallaan. Kaisa Honkaharju kertoo kattavasti Privat Label -tuotteista eli kaupan omista merkeistä, ja miten niiden ostaminen on pois tuottajilta.

Jotta Suomessa säilyisi mahdollisimman pitkään laadukasta, puhtaasti tuotettua ostotavaraa, tuethan (vain pari esimerkkiä mainitakseni!) Valion ja Snellmanin tuotteita. Pidetään lippu koholla, vaikka kauppa pistää tilallisille yhä isompia kapuloita rattaisiin.

Karjan laiduntamisella pidetään luonnon kiertokulkua luontaisesti yllä. Mitä vähemmän meillä on lypsykarja- tai emolehmätiloja, sitä enemmän joudumme lannoittamaan peltojamme keinotekoisesti hyvän viljasadon takaamiseksi.