Supikasta & savon murretta

Matkapäiväkirja #4. Paljon ideoita, puuhaa ja tekemistä, jotka kaikki pitäisi saada upotettua kolmeen kokonaiseen vuorokauteen matkapäivien lisäksi. Mitä reissuun sisältyi? Paljonko kertyi hiihtometrejä?

Talviloma Pohjois-Karjalassa, mummola, eläkeläistanssit ja suunnistaminen Kuopion IKEAssa antavat esimakua tulevasta. Lue koko setti, niin saat selville myös, riittikö rohkeus avantoon vai voittiko Bomban kylpylän lämmin poreallas.

Lumeen varautuneena (ja sitä kovasti odottaneena!) ensimmäisenä takakonttiin ilmestyivät monot, luistimet, lumikengät sekä hiihtosauvat. Mummolasta voisin lainata perinteisen suksia. Vasta sitten tulivat jatkoroikka, lämppärin johto sekä lukkosula.

Toppavaatteiden lisäksi pakolliseen varustukseen kuului myös keskeneräinen neuletyö, kuminauha (venyttelyn ja kuntopiirin apuväline), heijastinliivi ja taskussa kulkeva kamera.

Maanantaina edessä oli noin kuuden tunnin ajomatka. Onneksi minun ei tarvinnut matkustaa yksin. Jaloittelut toteutettiin kutakuinkin Ristiinan, Varkauden ja Matkuksen huoltoasemilla.

Nälkäiset vatsat täytettiin Ikean kuuluisilla lihapullilla, ja Matkuksessa tuli törmättyä yllätten tuttuihin. Myös uimapuvun metsästys saatiin onnistuneesti päätökseen. Kuopiosta seuraava pysäkki olikin jo Valtimolla mummolan pihassa.

Saapumisiltana Valtimon ulkojääkaukalon valokatkaisin pääsi kunnon rämpytystestiin. Sisukkaan yrittämisen jälkeen päädyimme serkkutytön kanssa luistelemaan pimeämmissä tunnelmissa.

Olo oli aluksi kuin Bambilla liukkaalla jäällä, sillä edellinen luistelukerta ulottuu useamman vuoden taakse. 

Lyhyeksi tarkoitettu lenkki ennen nukkumaanmenoa venyikin hyvässä seurassa parin tunnin ja seitsemän kilometrin mittaiseksi. Vihdoin kun eteläsuomalainen on talven makuun päässyt, niin ei siitä aivan heti otettaan halua irrottaa.

Tiistai. Kaunis auringonpaiste ja pikku pakkanen, jäljessä syvä onnellisuuden huokaus. Vaikkei Lokkiharjun kuntoradalle oltukaan ajettu latuja (lunta ollessa vain muutama sentti), rauhakseltaan perinteistä hiihdellen aikaa kului reipas tunteroinen.

Parasta tekemisessä oli kiirettömyys. Sykkeet tarpeeksi alhaalla, potku ja liuku kerrallaan, jokaisesta hengenvedosta nauttien.

Aamut alkoivat rutiininomaisesti kylän laidasta laitaan kävellen. Seitsemän aikoihin ulos lähtiessä ehdin kokea auringon värikkään esillenousun vaiheet alusta loppuun.

Halusin pysäyttää ajan hetkeen, jolloin valo oli horisontissa kirkkaimmillaan, ennen kuin oranssinpunainen mollukka irtautui kokonaan pois taivaanrannasta.

Luontoäiti pisti parastaan, enkä saanut kuvaamisesta tarpeekseni. Kirpakka pakkanen söi kuitenkin puhelimeni akkua varsin ahneesti, jolloin virta tyhjeni usein nollaan prosenttiin kesken kameran käytön.

Kuntopolulta silta vei kohti Valtimojärven kirkkaan sinisiä uimakoppeja, joiden tuntumassa avautui houkutteleva avanto. Ehkä vielä viikon mittaan siellä ehtisi pulahtaa...

Ohjelmaan kuului hiihtolenkin lisäksi Valtimon ABC:n possumunkkien maistaminen sekä Muoti Martan tyhjennysmyynnissä piipahtaminen, jonka puotitiloissa jolkotteli pieni, valkoinen Bella-koira. Neljätoistavuotista jaloissa pyörivää rouvashauvaa sai rapsuttaa sielunsa kyllyydestä - siinäpä vasta maailman hertaissin myyntiapulainen.

Eläkeläisten tanssikurssin lajina oli latinolainen cha cha. Perusaskel otettiin ensin hallintaan, jonka jälkeen alettiin kokeilemaan erilaisia pyörintäkuvioita. Itsellä ei ollut yleensä mitään käsitystä, minkä nimistä liikesarjaa oltiin tekemässä. Yksinkertaisuudessaan mies vei ja minä seurasin perässä.

Karhunpään seurantalo oli täynnä naurua ja huumoria, iloisia kasvoja sekä määrätietoista opettelua. Kun sali oli kierretty pari kertaa ympäri, oli aika siirtyä jälleen jonon jatkoksi odottamaan seuraavaa hakijaa, sillä miehiä esiintyi selvästi vähemmän kuin naisia.

Cha cha:ta seurasi vielä yksi kipale tangoa, humppaa ja valssia. Hirmu hauskaa, sanon minä!

Heittäytyminen lapsuuden aktiviteettiin, pulkkamäkeen, toi esiin paljon ihania muistoja. Rinne oli jyrkkä ja laski suoraan Haapajärven jäälle. Vatsaa kipristi, suu levisi leveään hymyyn niin että nauratti.

Laskemisen hauskuus kesti jäiden rasahteluun asti. Viisainta oli lopettaa rytkyt vielä kuivina, vaikka mäenlaskua ei olisi malttanut keskeyttää.

Viereisessä kodassa ritisivät lapsiperheen sytyttämät makkaratulet, jonka tulipunainen liekki iskostui verkkokalvolle noustessani viimeistä kertaa rinnettä ylös. Seurasi syvä huokaus, autuas olo ja naurun uuvuttamat suupielet.

Tervehtimiskulttuuri eroaa Pohjois-Karjalassa suuresti Etelä-Suomen tavoista. Ulkonäköä tai ikää katsomatta vastaantullessa täällä ihmiset toivottavat avosydämisesti hyvät huomenet, kun Kymenlaaksossa vieraan ihmisen kanssa otettu katsekontaktikin koetaan oudoksi.

"Huomenta päivää!"
"Hei! Mitä kuuluu?"
"Kauppaanko olet menossa?"
"Onpa teillä kova meno päällä."

Lauseita ei seuraa syyttelevä katse, vaivautunut kehonkieli tai mykkäkoulu. Juuri tuota minä rakastan Valtimon pikkukylässä. Vastaantulevista keskimäärin kolme neljästä pysähtyi juttelemaan, kun jäljelle jäävä neljännes tervehti lyhyesti jatkaakseen matkaa.

Keskiiviikkona lähdettiin porukalla käymään Porokylän Supikkaassa lounastamassa. Päällimmäisenä ruokapaikasta jäi mieleen karjalanpiirakoiden laaja valikoima: löytyi porkkana-, peruna- ja kaurapiirasta. Ähky on herkullisen buffet-pöydän seuralainen, kuten tälläkin ruokailukerralla.

Matka jatkui muutaman vaateliikkeen sekä kirpputorin läpi Nurmeksen Tokmannille, mutta itselle ei ostokoriin täytettä löytynyt.

Illalla ajoin takaisin Nurmekseen Porokylän koululle, sillä olin lukenut Valtimon kirjastossa kevään Kansalaisopiston tarjonnasta. Juomapullo ja vaihtopaita kourassa olin menossa innokkaana tanssitunnille... Liikuntasalissa vastassa odottikin harmikseni opettajien järjestämä kokous.

Osallistujien puutteesta kursseja saatetaan peruutta kesken kauden, eikä muutoksista kerrota kuin jo kursille ilmottautuneille.

Päätin aikani kuluksi siirtyä Lokkiharjun Valtimojärven rantaan nauttimaan illan hämärtymisestä, pastellivärien värjätessä auringonlaskun rippeet.

Torstaihin mennessä en ollut uskaltautunut kylmään järviveteen, joten suutasimme kohti Bomban kylpylää. Se oli remontoitu sitten viimenäkemän, enkä tiennyt alkuunkaan miten selviäisin käytävä- ja ovilabyrintin läpi allastiloihin.

Tästä pääset kylpylän nettisivulle.

Elämyssuihkut, jalkakylvyt, karjalainen sauna, höyrysauna, suomalainen sauna... Liikaa uutta ja tuntematonta, jota piti päästä kokeilemaan.

Elämyssuihku toimi osittain kylkihierontana, sisältäen useita eri voimakkuus-, lämpö-, ja tuoksuvaihtoehtoja. Suden ulvonta sekä lintujen sirkutus olivat osa suihkukopin sisältöä. Tavallisia suihkujakin onneksi löytyi.

Omaksi lemppariksi muodostui karjalainen sauna tulisilla löylyillä varustettuna. Tarvitsi vain vetää katossa roikkuvasta narusta.

Itse kylpylän puolelta löytyi rintakehään asti ulottuva, melkein koko tilan läpi kulkeva "uintiallas", jonka reunoilla pääsi hieromaan vesisuihkun avulla niin selkää kuin pohkeitakin.

Ulkona porealtaita oli kaksi, lämpimissä tiloissa vain yksi. Kylmäallas oli suosikeistani ehdoton kakkonen ja siellä tulikin pulahdettua useampaan kertaan.

Sitä vierusti poreallasta huomattavasti kuumempi, punaisilla valoilla värjätty allas. Aluksi se tuntui suorastaan kiehuvalta, mutta pienen totuttelun jälkeen rentoutuminen lämpimässä vedessä oli väistämätöntä.

Irmuska, nykyään Turkinpippurina tunnettu pizza- ja kebab-ravintola toimi oivana päivällispaikkana kylpylässä vietetyn ajan jälkeen.

"Kolme Suomi pizzaa kiitos, ja palanen pitaleipää", ja eikun herkuttelemaan viimeisen kokonaisen lomapäivän kunniaksi.

Edessä häämötti auton uudelleen lastaus perjantain kotimatkaa varten, mutta sitä ennen oli pakko nauttia vielä lumisesta talvikelistä iltalenkin muodossa.

Oli vapauttavaa päästä hetkeksi pois lumettomasta ympäristöstä mummolan tuttuihin maisemiin. Valkoinen maa sai ihmeitä aikaan, lumen pitäen pimeyden kauemmin loitolla. Arki tuntui valoisammalta, ja sain toteuttaa itseäni liikkumisen kautta, ilman odottavia velvollisuuksia.

Joskus on hyvä pitää pieni loma, hypätä autoon ja suunnata kohti uusia maisemia. Hiihtäminen oli asia, jota odotin kaikista eniten. Loin omat urani kuntopolun reunaan ja seurasin auringon luomia, kullankeltaisia valojuovia.

Vietin viikon yli neljänsadan kilometrin päässä ihmisistä, joiden seurassa minun on helppo olla. Matkustin sinne, jossa henkisesti vaaditaan yksi pykälä lisää. Sinne, missä ei olekaan niin vaivatonta hengittää.

Silti kaikki oli menemisen arvoista. Sain olla kolme kokonaista päivää sukulaisteni kanssa, keskustella ja väitellä milloin mistäkin asioista. Vapaus oli aina muutaman askeleen päässä, ulko-oven toisella puolella, pakkasilman ympäröimänä.

Talvi. Mitä se merkitsee sinulle? Onko se valkoista, taivaalta tupruttavaa lunta vai jäisiä mukulakivikatuja? Minulle se on uuden kokeilemista, hiihtämistä ja lettujen syömistä. Kiitos helmikuu!

Pilkekäs